18 Jun 2007

Keskikesän juhlat

Perheemme sai kutsun hautajaisiin juhannusviikonloppuna. Tilaisuutta varten tein mustan salomoninsolmuhuivin. Työ oli joutuisa ja tuo pikainen deadline pakotti keskittymään vain tähän työhön.

Malli: Virkattu huivi, Garnstudio

Lanka: Regia Silk 6-fädig, musta 0099, vajaa 100 g

Koukku: 4 mm

Lisäksi: 19 pientä mustaa puuhelmeä Tiimarista

Lanka oli ihanaa virkattavaa, ja huivi tuntuu olkapäillä jopa ylellisen pehmeältä, sileältä eikä ollenkaan liian kuumalta kesäjuhlissakaan käytettäväksi - olettaen, että helle ei saavu sulostuttamaan juhannustamme eteläiseen Lappiin.

Torstaina pakkaamme automme ja suuntaamme juhannuksen- ja lomanviettoon kohti pohjoista.

Mukavaa keskikesän juhlaa itse kullekin!

31 May 2007

Hiljaiseloa

Olen surkean laiska päivittämään blogiani. Ja laiska olen myös saattamaan valmiiksi tekeillä olevia käsitöitäni. Singahtelen langasta ja neulemallista toiseen saamatta valmiiksi mitään. Syynä on innostuminen aina uusista väreistä, materiaaleista, malleista. Tällä hetkellä aktiivisesti työn alla on Lainesukat pätkävärjätystä Fortissima Socka mit Bambou -langasta, värinä Petrol. Malli on suhteellisen yksinkertainen, mutta ohuilla puikoilla valmistuminen tai edes eteneminen vie tovin. Asiaa ei auta se, että yksivuotias ei enää nuku kovin useita eikä kovin pitkiä päiväunia.

6 May 2007

Mielenkiintoista


Pitäisiköhän vaihtaa nimeä?



Your Vampire Name Is...



Antionette of Babylon


18 Apr 2007

Mummy loves Niilo

Ystäväni Marja järjesti tässä kevään korvalla koruiltapäivän kotiäitikavereilleen. Tarkoituksena oli näpertää Marjan tätä tarkoitusta varten tilaamista hopeisista kirjainhelmistä (sanotaankohan näitä 'palikoita' helmiksi?) ja jo hänen varastossaan olleista helmistä äitikorut. Oma koruni on sävyltään vihreä-turkoosi ruskeilla ja vaaleilla helmillä maustettuna. Koru on kauniisti Marjan inspiroimana nimeltään 'Mummy loves Niilo'. Mummy surely does.


Kuva: Marja
Helmien pujottelu oli mahdottoman terapeuttista ja mukavaa puuhaa. Jonkun kerran sain noukkia lattialta sinne vierineitä pikkuruisia helmiä, kun sormeni eivät olleet näppäryydessään oikean helmitaiteilijan luokkaa. Valmista kuitenkin syntyi herkullisten vohvelien ja kuohuviinilasillisten saattelemana. Näitähän voisi tehdä lisääkin, etenkin asiantuntevan helmityöstäjän opastuksella.

15 Apr 2007

Villaviikonloppu

Kuluneen viikonlopun vietin villaisissa tunnelmissa Työväenopiston järjestämällä huovutuksen alkeiskurssilla. Vaikka loppuviikolle ajoittunut koko perheeseen ulottunut sangen ikävä vatsatauti nipistikin kurssista yhden illan, tuloksena oli silti yllätyksekseni kaksi tuotosta - joista toinen tosin jäi hieman keskeneräiseksi.

Ensimmäisen tekeleen oli määrä olla kaksiulotteinen. Niinpä huovutin lapsen huoneen seinälle merihenkisen kalataulun. Kalat ovat juuri sopivan naiiveja pienen (kohta yksivuotiaan) pojan huoneeseen - näin voin selittää itselleni ja ennen kaikkea muille, miksi juuri nämä kalat eivät ole ihan vimpan päälle tyylikkäitä ;)



Toinen työ oli puolestaan kolmiulotteinen. Pitihän minun saada jotain itsellenikin, joten laukkufriikki teki laukun. Laukku on kaksivärinen. Läpän alta pilkistää oranssi "vuori" ja pinta on luonnonruskea. Oranssia villaa on laukussa kaksi kerrosta ja ruskeaa vain yksi, mikä saa ruskean hohtamaan hennosti oranssinvärisenä. Laukkuun pitäisi nyt vain jollain konstilla kiinnittää olkahihna. Läppäänkin voisi jotakin koristetta ommella. Kenties sen kruunaisi huopainen rusetti tai kukka?





Täytyy todeta, että huovuttaminen oli yllättävän hauskaa. Kurssille lähdin sillä periaatteella, että on kiva kokeilla jotain uutta, mutta en juurikaan odottanut saavani mitään erityisen suuria elämyksiä. Olin kuitenkin otettu, miten ihmiskädet saippuan ja veden avulla pystyvät suhteellisen helposti muokkaamaan villaa aivan uuteen uskoon. Marseille-saippuan pehmeä vaahto ja miellyttävä tuoksu tekivät touhusta miltei ylellistä. Omat atooppisuuteen taipuvat kätösenikään eivät olleet touhusta moksiskaan, vaikka kotona ruoka- ja vaatehuoltotyöt saavat käteni huutamaan avukseen bepanthenea ja laastaria. Taidanpa tarttua tähän touhuun tulevaisuudessakin!

10 Apr 2007

Paluu arkeen


Narsissit kukkivat


No niin. Pääsiäinen on sitten juhlittu ja arki alkaa. Vietimme pojun kanssa viikon mummulassa Satakunnassa. Mummun hoitaessa pojun pottailut ja ruokinnat, äiti virkkasi salomonin solmuja. (No, kyllähän äitikin toki lastaan huomioi.) Joka tapauksessa mielen ja vapaahetket täytti taannoin virkkauskurssilla aloittamani kolmiohuivi valkoisesta Woolista. Huivi on jo edistynyt melkoisesti. Yksi kerä on koukutettu ja toinenkin on jo menossa hyvän matkaa. Tästä projektista ei ole vielä kuvaa saatavilla. Täytyy todeta, että virkkaus on kivaa!

Pätkävärjätystä mohairista tekeillä olevat poncho kaipaa vielä viimeistelyä. Aina tuppaa nuo työt jäämään puolitiehen, kun tulee joku uusi, mielenkiintoisempi projekti käsille.






Pupuilla on somat villapaidat.

2 Apr 2007

Testattua

Tein monen blogin innoittamana itsekin siilitestin. Melko luonnollinen tuo lopputulos.

Kiroilevasiili.fi

Edit: miten näin lyhyeen postaukseen mahtuukaan kirjoitusvirhe?